Musiikkivideot | 5 suosikkia

9.2.2021

Tänään olisi vuorossa musiikki aiheista postausta. Ajattelin esitellä 5 musiikkivideoita, jotka ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Nykyään tulee harvoin katseltua musiikkivideoita, mutta joskus tulee katseltua varsinkin niitä vanhoja musiikkivideoita, koska niissä on sitä jotain. Onneksi sentään musiikkivideoiden teko ei ole jäänyt historiaan. Musiikkivideoiden avulla pääsee jotenkin ihan erilaiseen fiilikseen ja ne saattaa myös antaa ihan eri kuvan itse kappaleelle. Musiikkivideoita on paljon erilaisia, on sellaisia joissa tapahtuu ja sellaisia, joissa ei välttämättä tapahdu mitään, ja sekin on mielestäni ihan ok.


Sani – Jää (2015)



Tästä kappaleesta kaikki lähti, eli valtava Sanin ihaileminen ja fanitus. Sen jälkeen aloin kuuntelemaan ja fanittamaan myös Aikakonetta. Mennään vuoteen 2015, jolloin kuuntelin todella paljon musiikkia YouTubesta, ja muistan kuunnelleeni jotain sen ajan kappaletta, kun sen jälkeen alkoi tämä kyseinen kappale soimaan. Tämä itse kappale kiinnitti muhun jo todella paljon huomiota, sillä tämä on aika veret seisauttava kaappale. Tämä on yksi Sanin parhaimmista kappaleista edelleen. Kun aloin katsomaan musiikkivideota, olin aivan mykistynyt. Muistan, kuinka paljon katselin tätä musiikkivideota, jopa monia kertoja putkeen. En osaa edes sanoin selittää, mutta tämä on edelleen vaan niin vaikuttava, ehdottomasti paras musiikkivideo!

Matti ja Teppo – Hei hei (1974) 



Törmäsin tähän musiikkivideoon viime vuonna, kun tuli enemmän kuunneltua musiikkia taas YouTuben puolelta uuden television ansiosta. En ollut tätä aiemmin nähnyt, ja itseasiassa en ollut edes kappalettakaan kuullut. Vähän ehkä nauroin tälle ensimmäisen kerran, vain siksi että veljekset on niin kovin nuoria tuossa videossa. Tämä musiikkivideo on vuodelta 1974, aikaan leveälahkeisten housujen ja pitkien hiuksien. Aikaa tästä musiikkivideosta on siis 47 vuotta. Itse musiikkivideossahan ei tapahdu muuta ihmeellistä kuin se, että Matti ja Teppo liikkuu Turun kaduilla, mutta sekin toimii mielestäni ihan hyvin.

Popeda – Rebe ja Lissu (1992)




Tämä on yksi legendaarisemmista musiikkivideoista, ja jos Sanin Jää-musiikkivideo oli mielestäni paras, niin tämäkin menee kyllä huumorin vuoksi sinne listan kärkeen. "Onks teillä sellasta levyä missä lauletaan tytöstä ja pojasta, se menee jotenkin tällee et huhhahhei ja rommia pulloon.. " Repe ja Lissu on muutenkin myös yksi Popedan parhaita biisejä.

Mansesteri ft. Mikko Alatalo ja Sarkastinen – Tampere II (2015)




En edes osaa sanoin selittää kuinka paljon tykkään tästä musiikkivideosta ihan sen takia, miten tämä video on kuvattu täällä Tampereella. En tiedä olisiko parempi jättää tämä omaan tietoon, mutta olenpa kerran katsonut tämän videon kyyneleet silmissä. Kappaleen sanat on mielestäni tosi hyvät ja Mikko Alatalo on kirsikkana kakun päällä. "Tammerkosken sillalla, raikaa lauluni, Tampere, helmi mesta, rakkain kaupunki.." Tykkään muutenkin Mansesterista, sillä heillä on oikeasti hyviä kappaleita, joita tälläinen iskelmämusiikin ystäväkin tykkää silloin tällöin kuunnella. Ja onhan kyseessä tamperelainen bändi..

Yö – Parrasvalot (2009)




Olen aina tykännyt katsoa tätä musiikkivideota ja kuunnella nimenomaan tätä kappaletta paljon, mutta nyt Ollin poismenon johdosta on tämä biisi saanut aivan uuden merkityksen. Kyynneliltä ei aina voi välttyä, varsikin jos musiikkivideon katsoo ihan kokonaan, eikä välillä katso muualle. Olen katsonut tämän moneen kertaan, mutta nyt vasta huomasin videon lopussa olevan Jussi Hakulisen, joka ainakin itselle herättää kysymyksiä. Uskallan sanoa, että tämä on mielestäni Yön paras kappale.

×××

Nämä minun valitsemat musiikkivideot oli hyvin erilaisia, eikä ne olleet missään paremmuus järjestyksessä. Paitsi ehkä ensimmäinen on se ensimmäinen. Jokainen näistä kappaleista oli samalla myös mun lempikappaleeni.

Katsotko sinä paljon musiikkivideoita ja mikä on juuri sinun mielestäsi paras musiikkivideo?

1 kommentti

  1. Hei! jos haluat laajentaa musamakuasi ja esitellä oman suosikin niin voisit osallistua Saturdau Classics iin, tässä viimeisin=)
    https://fresh.inlinkz.com/party/33e9000b32bd4b9696d19258035b13c3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on aina tervetullut, kunhan muistat pysyä asiallisena! Kiitos ♡

Instagram @mminkaro

© Niihin hetkiin. Design by Eve.