Rituals of Advent 2D –joulukalenteri | Luukut 1–12

13.12.2020

Tänä vuonnahan kävi tosiaan niin, että kun lokakuun aikana ostin yhteensä kolme kosmetiikkajoulukalenteria, niin houkutus kävi liian suureksi ja menin ne jo avaamaan aikoja sitten. Joulukanterit ja sisällöt löydät täältä (YVES ROCHER), täältä (KICKS) ja täältä (ESSENCE). Joulukalentereiden ostaminen lähti tänä vuonna ehkä vähän käsistä, mutta en jaksa soimata siitä itseäni mitenkään. Kuten jo viime vuonna totesin, suon itselleni näin loppuvuodesta laittaa kosmetiikkaan/kauneuteen vähän isomman summan rahaa, koska en muuten laita hirveästi rahaa kauneuteen. Tottakai joulukuulle piti ostaa joku joulukalenteri, jonka voi avata joka aamu aina jouluaattoon saakka. Päädyin itselle täysin vieraaseen tuotemerkkiin, eli Ritualsin joulukalenteriin "Rituals of Advent 2D 2020" ja tänään käydään läpi luukut 1-12.

Rituals of Advent 2D






Luukku 1: Private Collection - Savage Garden – tuoksukynttilä.
"Koe aidon seesteisyyden hetki sytyttäessäsi tämän Private-mallistoomme kuuluvan ylellisen kynttilän. Kynttilän pohjana on vihreä vetiver, joka tunnetaan myös ”seesteisyyden öljynä”. Se on valmistettu 70-prosenttisesti luonnollisesta vahasta.." 
Todella kivan tuoksuinen kynttilä, eikä omaan makuun ollenkaan liian voimakas tuoksu.


Luukku 2: Amsterdam Collection - vaahtoava suihkugeeli.
"Koe upeasti vaahtoava ja ihanan tuoksuinen Amsterdam Collection -sarjan suihkugeeli. Tuoksuva yhdistelmä japanilaista yuzua ja hollantilaisia tulppaaneja kuljettavat sinut takaisin 1600-luvun ihmeelliselle kultakaudelle, jolloin itä ja länsi kohtasivat aivan ensimmäistä kertaa. Käyttöohje: Purista pieni määrä kädellesi ja vaahdota iholle, niin että geeli muuttuu veden kanssa täyteläiseksi, ylelliseksi vaahdoksi.."
Mielenkiintoinen tuote, jota testaan mielelläni. Tuoksu oli ehkä aavistuksen miesmäinen, mutta toisaalta mä tykkään miesmäisistä tuoksuista.


Luukku 3: The Ritual of Jing - tyynysuihke.
"Paranna yöuniesi laatua tällä taianomaisella The Ritual of Jing -tyynysuihkeella. Tämä tyyny- ja liinavaatesuihke sisältää pyhää puuta ja laventelia, jotka auttavat tyhjentämään mieltä ja parantamaan unen laatua, joten suihke auttaa nukahtamaan helpommin. Nauti päivän viimeisenä asiana tästä rentouttavasta tuoksusta ja tee nukkumaanmenostasi tasapainoinen ja unta parantava hetki. Ei värjää, sillä suihkeen kosmeettinen koostumus ei sisällä alkoholia.."
No nyt tuli mielenkiintoinen tuote! Tuoksu oli ainakin ihanan laventelinen. En tiedä jääkö tämä minulle, koska pelkään pahoin, että tämä jää minulta käyttämättä, joten parempi ehkä antaa eteenpäin.


Luukku 4: The Hair Temple - hiusnaamio.
"Anna tämän yön yli hiuksiin jätettävän kosteuttavan naamion korjata hiuksiasi nukkuessasi. Tämä ennen shampoopesua käytettävä naamio on erittäin ravitseva mutta kevyt, ja se tekee latteista, kuivista ja vaurioituneista hiuksista silkkisen pehmeät ja kiiltävät. Naamio sisältää arganöljyä ja tsubakia, joiden ansiosta se parantaa merkittävästi hiusten rakennetta, joten aamulla herätessäsi hiukset eivät pelkästään näytä hyviltä vaan myös tuntuvat ihanilta. Kaikille hiustyypeille sopiva yön yli hiuksiin jätettävä hoitoaine, joka edistää hiusten luonnollista kauneutta ja kosteutta.."
Tämä oli siinä mielessä mielenkiintoinen tuote, että olisi mukava tietää, onko hiukset oikeasti erilaisen tuntuiset aamulla herätessä. Luulen kyllä, että tämäkin lähtee suosiolla eteenpäin.


Luukku 5: The Ritual of Ayurveda - käsibalsami.
"Tämä ylellinen käsibalsami sisältää yli 95 % luonnollista alkuperää olevia ainesosia ja on kehitetty erityisesti pehmentämään ja kosteuttamaan kuivia käsiä. Sitä on tehostettu pehmentävällä makeamanteliöljyllä ja rauhoittavalla intianruusulla, ja se ravitsee käsiäsi tehden niistä silkkisen pehmeät.."
Mun suosikki kosmetiikkatuote; käsivoide, ja vieläpä täysikokoisena tuotteena. BEST! Jättää kdäet ihanan kosteutetuiksi, tuoksu on aivan miellyttävän ihana, ja muutenkin tämä täytti lähes kaikki mun kriteerit käsivoiteitten suhteen.


Luukku 6: Private Collection - Green Cardamom - ylellinen tuoksukynttilä.
"Piristä kotisi huoneita tällä voimakkaan aromaattisella, Private-mallistoomme kuuluvalla ainutlaatuisella kynttilällä. Kynttilän pohjana on pihkamainen, vihreän kardemumman tuoksu. Se on valmistettu 70-prosenttisesti luonnollisesta vahvasta.."
Tämäkään ei ollut ollenkaan liian voimakas tuoksuinen kynttilä. Ensimmäiseen kynttilään verrattuna tässä on paljon miedompi tuoksu. Tykkään!


Luukku 7: The Ritual of Holi Happifying - vartalosuihke.
"Kuorruta Holi Awesome -rituaalisi tällä säihkyvän ihanalla vartalosuihkeella. Suihkauta tätä koukuttavan makeaa tuoksua, ja anna sisäisen kipinäsi säihkyä ulkopuolellekin. Nauti valkoisen liljan, joka on puhtauden ja elinvoimaisuuden symboli, rauhoittavista ja persikankukan puhdistavista vaikutuksista suihkuttaessasi suihketta ihollesi.."
A-I-V-A-N ihanan tuoksuinen vartalosuihke. I love it!


Luukku 8: The Ritual of Sakura - vartalovoide.
"Huippusuosittu The Ritual of Sakura -vartalovoiteemme on juuri sitä, mitä tarvitset puhjetaksesi kukkaan. Voiteessa on käytetty erityistä teknologiaa, joka tekee tästä samettisen täyteläisestä voiteesta helpon levittää, ja se ravitsee ja kiinteyttää ihoa tehokkaasti. Koostumuksessa on mukana myös antioksidantteja, E-vitamiinia sekä tiikeriruohoa, mikä antaa uskomattoman pehmeän ihon kirsikankukan ja riisimaidon uudistavan tuoksun saattelemana.."
Mielenkiinnolla testaan. Vaikutti ainakin nopeasti testattuna hyvältä voiteelta ja tuoksuu tosi hyvältä!


Luukku 9: The Ritual of Samurai - Sport - 2-in-1-suihkugeeli.
"Tämän The Ritual of Samurai -urheilumalliston hius- ja suihkusaippuan ansiosta voit tuntea piristävän raikkauden päästä varpaisiin. Erinomaisten puhdistavien ominaisuuksiensa lisäksi tuotteella on myös viilentävä vaikutus, mikä tekee siitä täydellisen urheilun jälkeiseen peseytymishetkeen. Bambu ja japanilainen minttu ravitsevat ihoasi tehden sinusta raikkaan tuoksuisen sekä valmiin ottamaan päivän haasteet vastaan.."
Siis onko tämä miehille? Mistään se ei selviä, mutta selvästi miesten tuote tämä on, ainakin tuoksun perusteella. Ja ketkä käyttää samaa shmapoota hiuksiin ja vartalolle? Miehet, heh. Joten eteenpäin menee.


Luukku 10: The Ritual of Namasté - anti-aging-ampulli.
"Tehosta luonnollista hehkuasi näillä The Ritual of Namasté -malliston ampulleilla. Nämä erittäin tiivistetyllä, ikääntymistä hidastavalla nesteellä täytetyt ampullit kosteuttavat ihoa tehokkaasti ja auttavat näkyvästi vähentämään pieniä juonteita ja ryppyjä. Kuten muillakin Glow-sarjan tuotteilla, tälläkin tehohoidolla on sahraminkukan ja pyhän lootuksen aikaansaamia hyviä luontaisia vaikutuksia.."
Mitä nämä tällaiset on?! En kyllä tule käyttämään, ja sitä paitsi, en halua hidastaa mun ikääntymistä. Huono luukku.


Luukku 11: The Ritual of Ayurveda - suihkuöljy.
"Herätä sisäinen sopusointusi tällä erittäin ravitsevalla The Ritual of Ayurveda -suihkuöljyllä. Tämä muinaisilla ayurvedisillä ainesosilla, kuten intianruusulla ja makealla manteliöljyllä, vahvistettu suihkuöljy muuttuu silkinpehmeäksi vaahdoksi joutuessaan kosketuksiin veden kanssa. Se jättää ihosi ihanan pehmeän tuntuiseksi ja tasapainottaa mielen.."
Nyt tuli taas tosi mielenkiintoinen tuote, joka menee testiin jo tänä iltana! Tuoksu oli tässä aivan miellyttävän ihana.


Luukku 12: Ritulas - kuorintakäsine.

Missä näitä käytetään? Miten näitä käytetään? En löytänyt mitään tuotetekstiä, joten olen ihan pulassa tämän kanssa :D Tarvitsen ehdottomasti käyttöohjeet! Noo, ehkä tälle joku käyttötarkoitus löytyy. Ihan vakavasti puhuttuna tämä oli oikeasti kiva luukku ja käyttöön kyllä tulee.

Nopea yhteenveto on se, että kolme näistä tuotteista lähtee eteenpäin, joten ei ollenkaan huono. Tämä kalenteri on ollut todella mielenkiintoinen juuri sen takia, ettei tuotteet ole ollenkaan tuttuja. Ritualsin tuotteita ei varmaan vakituiseen tule olemaan minulla, sillä nämä ovat aika arvokkaita meikäläisen budjetille, mutta joskus on varmasti mukava ostaa esimerkiksi vähän laadukkaampi käsivoide. Odotan innolla, mitä loput luukut sisältävät!

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on aina tervetullut, kunhan muistat pysyä asiallisena! Kiitos ♡

Instagram @mminkaro

© Niihin hetkiin. Design by Eve. Edited by Minna.