THROWBACK: Vuosi edellisestä pelistä Hakametsässä

1. helmikuuta 2021

Tänään palataan ajassa vuosi taaksepäin. Muistellaan jotain unohtumatonta. Kun Spotifysta alkoi soimaan Nicky Romeron kappale Ready 2 Rumble, tajusin kuinka ikävä mun on Hakametsän jäähalliin. Tuo kappale on se, joka soi juuri ennen kuin Tapparan peli alkaa. Vaikka olen elämäni aikana käynyt katsomassa peliä paikan päällä alle 10 kertaa, ei se poista sitä faktaa, kuinka paljon rakastan sitä hallin tunnelmaa. Kävisin paljon useammin, jos mulla olisi ensinnäkin a) rahaa ja b) seuraa. Tuosta yllä mainitsemasta kappaleesta mulla tuli mieleen se kerta, kun olin viimeksi katsomassa peliä hallilla. Siitä on tasan vuosi..



1.2.2020

Kävin pitkästä aikaa katsomassa Tapparan peliä paikan päällä ja voi juku että oli kivaa, vaikka vietinkin siellä aikaa yksistään. Peliin lähteminen yksin oli jotenkin todella jännittävää, vaikka olenkin tottunut paljon liikkumaan yksin. Ei siinä muuten mitään negatiivista ollut, mutta väliajat tuntui todella pitkiltä kun ei ollut sitä seuraa. Kaljaa juodessa selasin vain puhelinta ja samalla toivoin, että olisin näkymätön. Silti voin hyvin mennä toisenkin kerran peliin yksin, koska itse peli on jo niin siisti kokemus, että oikein harmittaa ettei tule käytyä useammin. Jos voittaisin lotossa, hankkisin ehdottomasti kausikortin halliin.

Ai niin, peli oli Tappara - JYP ja me voitettiin se vain 1-0..


Siihen oli syy, miksi lähdin katsomaan peliä ja vieläpä yksin. Pelin jälkeen oli Bar Ihkussa jälkipelit, jossa oli haastateltavana Tapparan ihanat maalivahdit Christian Heljanko ja Michael Garteig. Jo pelkästään he pakottivat mut lähtemään. Täytyy myöntää, että aiemmin olin aivan hulluna Heljankoon, mutta tuon illan jälkeen mun puhelin täyttyi Garteigin kuvista, joten kelkkani taisi kääntyä. Oli ihanaa pelkäsään tuijottaa maalivahteja ilman mitään maalivahdin varusteita. Mukava oli myös kuunnella heidän juttujaan, vaika Garteigin jutut menikin osaksi ohi mun olemattoman kielitaidon takia. Mä kyllä osaan joitakin sanoja, mutta en todellakaan osaa muodostaa mitään kokonaisia lauseita. Onneksi mun ihana kaveri tuli sinne Ihkuun illalla juuri ennen kuin, maalivahdit alkoi jakamaan nimikirjoituksia, joten hän sai/joutui olemaan mun tulkkina. Kiitos hänen, sain yhteiskuvan lisäksi Garteigilta nimmarin omistuksella.  ♡ Olisi pitänyt älytä pyytää myös Heljangolta nimmari omistuksella. Näin jälkikäteen oikeastaan tuo kielitaidon puute ei edes haittaa, koska en osaa edes suomeksi sanoa mitään järkevää. En halua edes muistella, mitä tuli Helkku Heljangolle sanottua. Varmaan tyyliin; "Moi, saanko nimmarin? Kiitti hei." 😃

Nyt kun tuli taas muisteltua tuota mahtavaa iltaa, tulee vaan miettineeksi, miten kivaa elämä oli vielä vuosi sitten. Nyt tuntuu, että elämässä ei ole mitään. Mutta pitää vaan yrittää ajatella, että vielä tulee eteen yhtä hienoja ja unohtumattomia iltoja.

Tuleeko teille mitään mahtavia muistoja mieleen, mitä tapahtui ennen koronaa?

Jätä kommentti

© Niihin hetkiin. Design by Eve.