Heippa pitkästä aikaa! Tovi jos toinenkin siinä taas vierähti, kun blogi viimeksi päivittyi. Nyt ei ole vain ollut fiilistä päivitellä blogia sitten yhtään. Lisäksi mulla on pitkästä aikaa rakennekynnet, joten näppäimistön naputtaminen on hieman haastavampaa tällä hetkellä. 😀 Kesäkin meni niin vauhdilla ohi ja nyt ollaan jo syyskuun puolella. Ajattelin, että nyt olisi hyvä aika päivittää kuulumiset, niin minun kuin bloginkin. Aloitetaan vaikka blogin kuulumisista..

Blogin kanssa meinasi ulkoasu tökkiä (yllätys yllätys taas), mutta sitten pienen päivityksen jälkeen sain sen kivaksi. Sen jälkeen aloin miettimään julkaistuja tekstejä. Osan poistin, ja osan kanssa mietin pitkään, pidänkö ne näkyvillä vai en. Loppujen lopuksi tein niin, että poistin kaikki postaukset näkyvistä. Aloitan siis JÄLLEEN KERRAN bloggaamisen puhtaalta pöydältä. Osa vanhoista teksteistäni ainakin omaan silmään vaikutti siltä, että ne olisi julkaistu vain siksi, että saisin sisältöä blogiin. Haluan panostaa tästä lähtien teksteihin kunnolla. Toki joskus saattaa tulla sellaisia "rentoja" ja lyhkäisiä postauksia, mutta kuitenkin niin, että niihinkin olisi edes vähän panostettu. Tulevaisuuden suhteen blogi ei luultavammin tule päivittymään niin aktiivisesti. Blogi on minulle kuitenkin niin rakas harrastus, etten varmaan voisi siitä ikinä luopua, joten siksi lyhyempi postaustahti on tähän elämänvaiheeseen hyvä ratkaisu.


Sitten mitä minulle kuuluu? Heti kättelyssä voin sanoa, että elän tällä hetkellä sellaista elämänvaihetta, jossa en haluaisi olla. Taloudellinen tilanteeni on tällä hetkellä erittäin heikko. Olen edelleen työttömänä ja lisäksi haen tällä hetkellä myös uutta asuntoa, koska nykyisessä en pysty asumaan. Kumpaakaan ei ole löytynyt, vaikka ainakin itse olen tehnyt töitä niiden eteen. Varsinkin asunnon kohdalla tuntuu, että niiden saaminen on erittäin vaikeaa. Tuntuu, että vuokra-asuntojen sivuilla saisi käydä päivittäin. Mun salainen haave on, että voisin jo tulevan joulun asua jossain muualla. Tänään tein taas muutaman asuntohakemuksen, joista yksi olisi itselle aivan unelma-asunto. Vaikka itse muuttoprosessi onkin raskas, odotan sitä silti innolla, sillä olen haaveillut uudesta asunnosta jo monta vuotta.

Varsinkin asunnon etsiminen alkaa jo tuntumaan aika raskaalta. Ei sillä, kyllä niiden työhakemusten teko alkaa myös tuntua aika raskaalta, kun voi melkein tietää jo etukäteen saavansa kieltävän vastauksen. Tarvitsisin tällä hetkellä erittäin kipeästi jompaa kumpaa - asunnon tai työn. Molemmatkin toki käy. Siksi haen myös muitakin töitä, kuin vain oman alan ja lisäksi asunnon suhteen olen valmis luopumaan vaikka sängystä. Mielenterveysongelmatkaan ei ole tällä hetkellä esteenä työnhakuun, sillä olen ollut valmis töihin jo pidempään. Totta kai niitä huonoja päiviä masennuksen suhteen on edelleen, mutta ei niin pahoja kuin esimerkiksi keväällä, jolloin olin todellakin pohjalla.


Mitäs muuta. Kesä meni ainakin minun mielestäni hyvin nopeasti. Ajattelin pääseväni tänä kesänä monta kertaa mökille, mutta se oli vain minun ajatus. Todellisuudessa pääsin ainoastaan kaksi kertaa mökkeilemään. Nautin kuitenkin niistä hetkistä kun sain olla mökillä. Luonto, sauna ja uiminen, voi pojat! Mökkireissujen lisäksi pääsin käymään myös miniretkellä Pirulanvuoren näkötornilla. Vaikka kiipeäminen sinne tuntui ainakin itselle raskaalta, niin oli se sen arvoista, sillä näkötornista näkyi aika hienot maisemat (postauksen kuvat nimenomaan näkötornista).

Eipä kait tässä muuta tällä erää. Lähitulevaisuudessa on luvassa ainakin mielenterveysjuttuja ja saattaapi sitä yksi blogihaaste ilmestyä myös tänne. Paljon muutakin on kyllä luvassa, joten stay tuned! 🙂 Mitäs teille kuuluu?

Liity lukijaksi tästä. Instagramista minut löydät nimellä mminkaro ♡

2 kommenttia:

  1. Hei ihanaa että oot takaisin! Aina välillä tuli kurkittua, josko täällä olisi uusi postaus :)

    Ja jes, mielenterveysjutut ja blogihaasteet on lemppareita. Tsemppiä asunnon- ja työnhakuun ja jaksamista arkeen!

    VastaaPoista

Arvostan kommenttiasi suuresti & vastaan siihen heti, kuin mahdollista ♡