KUVA: UNSPLASH

Koska syksy on täällä, se tarkoittaa vain kahta asiaa. Sitä, että ensimmäiset kosmetiikkajoulukalenterit alkaa ilmestymään markkinoille. Toinen asia on se, että meikäläinen kuuntelee joululauluja samaan aikaan kun raapustaa tätä tekstiä. 🙂 Olen aikaisemminkin maininnut, kuinka koukussa olen kosmetiikkajoulukalentereihin. Essencen joulukalenteri mulla on ollut jo vuodesta 2015 lähtien, joten sen ainakin aion ostaa, vaikka sisällön voikin tietää jo etukäteen. Silti rakastan sitä yli kaiken ja se kuuluu joulukuisiin aamuihin. Mikä muu joulukalenteri kiinnostaa, sitä pohditaan tässä postauksessa, jossa listaan tämä vuoden mielenkiintoisimmat kosmetiikkajoulukalenterit itselle.


NYX Professional Makeup Gimme Super Stars! 24 Day Holiday Countdown

Hinta: 78,90€ (Lyko) | Arvo: Yli 120€

NYXin joulukalenteri kätkee sisälleen upeita meikkejä. NYXin joulukalenterit kiinnostaa joka vuosi, mutta valitettavasti tänäkin vuonna näin sisällön tahtomattani etukäteen. Vaikka en luultavasti muista enää joulukuussa yhtään mitä kaikkea kalenteri kätki sisälleen, en silti aio hankkia sitä tänäkään vuonna. Lisäksi en halua välttämättä uusia meikkejä tällä hetkellä. Huulipunia rakastan, mutta ne sävyt mitä kalenterissa oli, ei näyttäneet houkuttavan minua. Silti tämä on kuitenkin yksi mielenkiintoisimmista kalentereista, ja lisäksi ulkoasu on tänä vuonna erittäin jouluinen!


Lumene Advent Calendar – 24 Nordic Beauty Wonders


Hinta: 86,90€ (Cocopanda) | Arvo: Ei tiedossa..

Joulukalenteri sisältää 24 rakastettua Lumene -tuotetta. Jokaisesta uudesta luukusta paljastuu ihastuttava yllätys: sisältönä 17 upeaa ihonhoitotuotetta ja 7 meikkituotesuosikkia. Minua on aina kiinnostanut hankkia Lumenen joulukalenteri, sillä sitä mulla ei ole vielä ollut. Tämän avulla olisi mahtava tilaisuus päästä tutustumaan uusiin Lumenen tuotteisiin, sillä ne on itselle vielä vieraampia. Kaikki ihonhoitotuotteita sisältävät joulukalenterit kiinnostaa minua tänä vuonna kaikista eniten, joten tässä voisi olla yksi potentiaalinen vaihtoehto. Toki hinta ehkä vähän kirpaisee, niin kuin jokaisena vuotena tämän kohdalla. Myös Lumenen joulukalenteri on erittäin kaunis tänä vuonna. ♡


The Ritual of Advent 2D Advent Calendar ja  The Ritual of Advent Deluxe

Hinta: 65,90€ (Rituals) | Arvo: 120€ / Hinta: 98,90€ (Rituals) | Arvo 150€

Rituals 2D -joulukalenterissa on valikoima pieniä ylellisiä tuotteita, kuten erityiset neljä adventtikynttilää. Sen arvoksi luvataan 120€. Viime vuonna ostin ensimmäistä kertaa Ritualsin joulukalenterin. Se oli täysin vahinko, sillä olin jo avannut ostamani joulukalenterit ja joulukuulle piti saada joku kalenteri joten silloin päädyin tähän. Se yllätti minut erittäin positiivisesti. Tämä on myös ainoa joulukalenteri, mistä olen käyttänyt lähestulkoon kaikki saadut tuotteet.

Ritualsin sivujen mukaan Deluxe -joulukalenteri sisältää myös valikoiman pieniä ylellisiä tuotteita ja erityiset neljä adventtikynttilää. Koska viime vuonna minulla oli tuo 2D, houkuttaisi tänä vuonna ostaa niin paljon tämä kalliimpi versio. MUTTA, pakko sanoa, että pidän tätä vähän ehkä kalliina arvoon nähden, joka on halvempaan kalenteriin verrattuna vain 30€ enemmän, eli tämän Deluxe joulukalenterin arvo on 150€. Toki, kalenteri on erittäin upea ulkoisesti ja se sopisi varmasti täydellisesti johonkin hyllyn päälle koristamaan valaisemaan joulukuisia aamuja.


essence advent calendar – 24 sparkling moments of joy

Hinta: 29,99€ (Tokmanni) | Arvo: Ei tiedossa..

Joulukalenterista löydät niin essencen suosikkituotteita kuin jouluisiakin tuoteyllätyksiä. Yllätyin todella paljon tämän vuoden joulukalenterin ulkoasusta. Tykkään siitä, että se on jokaisena vuonna hieman erinäköinen ja nyt tänä vuonna se on erittäin mielenkiintoisen näköinen. Vaikka tosiaan sisällön tietää varmaksi, että sieltä tulee ripasi, huulipuna, kajaalikynä ja krääsää, niin silti tämä on saatava. Kuitenkin hintaansa nähden tämä on hyvä kalenteri, ja joskus tämä saattaa jopa yllättääkin. Tämä toivon mukaan on minun käsissäni jo huomenna, kun kipitän sen ostamaan. ♡


Yves Rocher adventtikalenteri

Hinta: 49,90€ (Yves Rocher) | Arvo: Ei tiedossa..

Yves Rocher joulukalenteri on täynnä luonnon innoittamia hyväntuoksuisia ihonhoitotuotteita. Pidin myös Yvesin Rocherin joulukalenterista viime vuonna, ja kovasti se houkuttaisi myös tänä vuonna. Jotenkin kuitenkin pelkään, että se toistaa edellisen vuoden kalenteria. Huhut itseasiassa vahvisti pelkoni. Vaikka tämäkin kalenteri on erittäin kaunis ulkoisesti, en näe tätä vaihtoehtona tänä vuonna, vaikka tuotteet onkin kivoja. Ehkä joku toinen vuosi..


KICKS Makeup Advent Calendar ja Skincare Advent Calendar


Hinta: 149,90€ (KICKS) | Arvo: 354,90€ / Hinta: 149,90€ (KICKS) | Arvo: 385,10€

KICKSin joulukalenteri oli viime vuonna todellinen yllättäjä, joten siksipä se houkuttaisi myös tänä vuonna. Kalenterissa oli mukana enemmän ihonhoitotuotteita, joista muutamasta tuli itselle yksiä lemppari tuotteita. KICKS julkaisikin tänä vuonna kaksi erilaista joulukalenteria, meikki,- ja ihonhoitokalenterit. Itseäni kiinnostaisi ehdottomasti enemmän ihonhoitokalenteri, MUTTA valitettavasti hinta menee yli mun tämänvuotisen budjetin. Joulukalenterit sisältää mm. tuotemerkkejä BeautyAct, MON SUN, FLAER, SKIN TREAT, Atelier Rouge, MAC, Smashbox, Origins, Buxom ja Lancome.


Aiotko hankkia tai oletko jo hankkinut jonkun kosmetiikkajoulukalenterin? P.S. Tulen varmasti tekemään myös muista joulukalentereista postauksen, koska erilaisia kalentereita on paljon - aina puurokalenterista sukkakalenteriin!

Ei kommentteja

Arvostan kommenttiasi suuresti & vastaan siihen heti, kuin mahdollista ♡