Niihin hetkiin

Ajatukset eivät säily. Niistä pitää tehdä jotakin..

Lisää luettavaa

Mitä kuuluu?

No heippa taas liian pitkästä aikaa! 👀 Melkein vuosi on kulunut edellisestä postauksestani. Lukuun ottamatta sitä virheellistä tekstiä, jossa kerroin muuttavani WordPressiin. Niinhän siinä kävi, että jouduin taas syömään sanani. Blogimuuttoa ei koskaan tullutkaan, joten pysyttelen edelleen täällä tutussa ja ehkä turvallisessakin Bloggerissa. Meikäläisen ATK-taidot eivät riittäneet näin vaativaan suoritukseen, mutta ei siitä sen enempää. Tämä koko blogimuutto sai minut ajattelemaan blogin jatkoa. En ole varmastikaan ainoa, joka miettii blogin hautaamista. Vaikka minäkin olen aina rakastanut kirjoittaa blogia, tuli minulle silti mieleen, pitäisikö tämä harrastus kokonaan lopettaa. Lähellä se olikin, mutta sitten tulin maksaneeksi verkkotunnukselle jatkoa vielä vuodeksi, joten tässä sitä ollaan.

Voi olla, ettei blogi tulee enää koskaan päivittymään niin aktiivisesti kuin se on joskus päivittynyt. Tämä ei tietenkään lukijan näkökulmasta ole se paras uutinen, mutta jos joskus joku sattuu lukaisemaan jonkun tekstin aiheesta X, on se ihan ok. Suurin virheeni blogin suhteen on ollut se, että asetan aina aikataulu tavoitteita teksteille. Aiemmin ajoitin paljon tekstejä valmiiksi, koska halusin pitää yllä jonkinlaista postaustahtia. Miksei sitä voi julkaista tekstiä silloin kun huvittaa? Noh, niin aion kuitenkin tulevaisuudessa tehdä. Mahdollisimman rennolla otteella mennään siis eteenpäin. Mutta se blogista.



Tämä kulunut vuosi on ollut jollakin tavalla yhtä vuoristorataa. Välillä on ollut rankkaa, välillä tasaista. Rankempaa on ollut ehkä henkisellä tasolla. Olisi paljon helpompaa, jos osaisi käsitellä niitä tunteita.

Varsinkin kevät ja eritoten alkuvuosi oli aika raskas, kun oli muutto ja samaan aikaan piti yrittää opiskella ja keskittyä työharjoitteluun. Mutta siitä kuitenkin selvittiin. Uudessa asunnossa on asuttu nyt 8kk, mutta vielä ei koti näytä ihan kodilta. Ehkä se ajan kuluessa näyttää siltä, kun viimeisetkin muuttolaatikot on pois nurkista. Ja kyllä, niitä on edelleen, tosin vain muutama. Tulen näyttämään täällä jossakin välissä, miltä tämä meikäläisen n. 30m² yksiö oikein näyttää, sitten kun se on ihan valmis!

Kevät onneksi päättyi kultaisiin tunnelmiin, kun huhtikuun lopulla Tappara voitti Suomen mestaruuden, ja se oli totta kai yksi elämäni paras juttu tähän asti. Olen toivonut tätä siitä asti, kun sydämeni muuttui sinioranssiksi. Parasta tässä oli se, että koin tämän kaiken livenä! En aluksi saanut lippuja koko otteluun, koska ne myytiin hetkessä loppuun. Vielä fiinalipäivänä luulin, että "joudun" katsomaan tämän ottelun kotisohvalla, mutta sinnikkyyteni kerrankin palkittiin ja sain liput otteluun. Toukokuussa Nokia Areenalla nostettiin poika kattoon toistamiseen, kun Suomi voitti maailmanmestaruuden neljännen kerran. Valitettavasti näihin peleihin minulla ei ollut mahdollisuutta mennä, mutta ehkä ensi vuonna?

Harjoittelu meni hyvin ja se päättyi toukokuussa, jonka jälkeen allekirjoitin työ,- ja oppisopimuksen tähän samaan paikkaan. Kesä menikin aikalailla töitä tehdessä. Loppukesän kruunasi se, että näin Matin ja Tepon livenä pitkästä aikaa. Edellisestä keikasta oli syyn X takia ehtinyt kulua 2 vuotta ja 7kk.


Sitten tuli syksy. Luulin että kaikki oli hyvin ja mun elämä oli menossa hyvään suuntaan, kunnes minulta vedettiin matto jalkojen alta. Mun työ,- ja oppisopimuksen piti kestää kevääseen asti, mutta se päättyikin täysin yllättäen kolme viikkoa sitten. Olin täysin romuna tästä asiasta. Miksi minulle kävi näin jo toistamiseen? Kaikki näytti kuitenkin hyvältä. Mutta tässä sitä nyt taas ollaan. Minun oli tarkoitus suorittaa ammattitutkinto, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että minun opiskelut on ohi toistaiseksi.

Samana päivänä kun minut irtisanottiin, minuun otettiin yhteyttä psykoterapiaan liittyen. Siis VIHDOIN! Enhän minä joutunut odottamaan tätä kuin yli puoli vuotta. En ole kuitenkaan kovin toiveikas tämän suhteen, mutta aika näyttää miten tämä asia etenee. Ainakin saan apua ensihätään.

Huh, siinäpä oli koko vuoden tärkeimmät kuulumiset. Katsotaan, miten tämä bloggailu lähtee taas sujumaan. Itse olen ainakin toiveikkaana ja aikaahan minulla nyt on jälleen kirjoittaa näitä tekstejä.

Mutta onko siellä ruudun toisella puolella enää ketään? Heei, mitä teille kuuluu?

Liity lukijaksi tästä.
Seuraa myös Instagramissa ja TikTokissa.

PIDITKÖ POSTAUKSESTA?

Kommentit

Form for the Contact Page